Rämsälän elämää

Blogin henkiinherättämisen vuoksi koitan pikakelauksella päivittää tänne jotain muistikuvia, ehkä kohokohtia tai jotain merkkipaaluja. Hyvin epätarkasti ja ehkä epäloogisesti, blogipohjakin on muuttunut tässä välissä kun päivittäminen on ollut tauolla… Mutta koitetaan päästä ajantasalle vähitellen. Eli nyt ois 2012 lyötävä pakettiin… ;).

Eli jatketaan loppuvuodesta… Budan kanssa osallistutiin vielä Veikkolan SM-kisoihin marraskuussa koska Jankk tarvitsi joukkueeseen ylempien luokkien koirakon. Riskillä mentiin, kun tiesin että vaikka koira osaa liikkeet, ympäristöstä kuuluvat piippausäänet saattavat viedä koiran ahdistustilaan. Niinhän siinä kävi, että halliin ja radallekin päästiin ihan hyvillä mielin – ja sitten joku päätti tehdä ostoksia myyntikojulla ja kokeili kaikkia piippaleluja. Me keskeytettiin siitten siihen. Harmittaa Budan puolesta ja lupasin sille, että se on eläkeaika nyt, turha sitä on kiusata ja viedä ikäviin paikkoihin. Kivaa on ollut, kiitos Buda kaikesta mitä yhdessä olemme tehneet ja kokeneet ❤

Ja olihan sielläkin kisoissa Pilkekin 🙂 Riikka lisäilköön omien koiriensa juttuja joskus…

Praha aloitteli tokon ja ylipäätään yhdessä tekemisen alkeita. Asenne ja motivaatio olivat Ne Jutut. Muuten – no sellasta teinin elämää kai… Ai joo, käytiinhän me joulun välipäivinä mm. rtg-kuvissa kun se nielaisi karttaneulan… Siitä episodista ei onneksi tullut mitään seuraumuksia, mutta ah, sitä ei meinaa muistaa kuinka ehtiväisiä ja tehokkaita pentukoirat ovat myös kämpän sisustuksen uudistamisessa. Ihmisen mieli on armollinen ja sitä tuppaa unohtamaan kaikenlaisia pentukoirien tekemiä juttuja 🙂

Lunta riitti ja pakkasta, hyvin paljon… Praha ja Välke ovat samalla aaltopituudella.

Olin kutsuttu tuomariksi koiratanssikisoihin Joensuuhun 20.10. Nooh, onhan se matka vähän pitkä… Mutta ei lainkaan niin pitkä kun yhdistetään siihen pieni syysretki Sotkamoon! Juhuu ja Scudolle kyytiä. Matkaan lähtivät Mari ja Riikka, sekä musteista 3/4, Pilken jäädessä Janoksen kanssa kotimieheksi.

Kun lähtee aikaisin aamulla, ehtii pitkälle… Kelit oli sellaiset, että etukäteen jännitti mahtaako talvi yllättää autoilijan. Mutta ei, hyvät kuivat kelit oli koko viikonlopun ajan ja pikkupakkasta sopivasti.

Koiratanssikisat olivat Itä-Suomen ensimmäiset. Kilpailijoita oli kokonaiset 6 FS- ja 2 HTM-luokissa. Kaikki alokasluokkalaisia. Mutta tästä se lähtee. Halli oli suht lämmin ja mattopohjainen, pieni, mutta koiratanssikisoille oikein riittävä.

Vähän pimeä kuva, mutta ihmiset ovat kaikki hymyssäsuin. Koiratanssi on iloinen laji 🙂

Freestylen kolme ensimmäistä.

Ja sitten Hesen kautta kohti Sotkamoa, Joensuuhun ei nyt tällä kertaa paljoa ehditty tutustua.

Arja oli lämmittänyt meille ”mummonmökin” oikein lämpimäksi ja siellä oli niin kodikasta ja ihanaa. Herkullinen eväskori oli meille pakattu ja kaikki. Se vaan on kumma kun kaikki on kutistunut sitten lapsuusaikojen, huoneet, huonekalut, kaikki…

Aamulla herättiin tyyneen sumuun.

Mökin pihaa

Serkkujen lapsuudenkoti, ”Kukkula”, siintää sumun läpi.

Tähän postiluukkuun ei ehkä sunnuntai-Hesaria jaeta? 🙂

Millä nää oikein kastelee näitä pelorgonioitaan? Ihme hortonomeja koko suku…

Los Lobos reissussa. Juu-u, se sama…

Joulu on tulossa ( tai mennyt?)

Tyyni järvi ja Syntiniemi

Välke löysi veden

Pääsimme taas käymään Norossa. Remontti on taas edistynyt. Tarkistimme lähimetsää ja löytyihän sieltä, niitä suppilovahveroita. Ja muutamia jo jäätyneitä kanttarellejakin.

ja kaikennäköisiä marjojakin ois ollut.

”Budan maha loistaa” sano kuvaajaa…

No nii, äkkiä! Kaikki kolme hetken paikoillaan. Ei ehdi mitään valotuksia säätää, hetki on lyhyt…

… ja sit ne meni jo. Buda kysyy ”maksetaanko tästä? Mä voin kyllä…”

Tapiolan niemessäkin oli järvi ihmeellisen tyyni. Yleensä siellä tuulee aina ja järvessä on vaahtopäitä. Paitsi jos se on jäässä…

Kyllä se talvi taitaa tulla.

Tapiolan lämpimästi kutsuva kuisti ♥

Tällä kertaa tosiaan yövyttiin mökillä, ettei Tapiolan rauha järkyttyisi ihan alvariinsa… No, Buda onnistui silti täällä käydessämme säikyttämään talon vanhan kissan. Kaksi kertaa. Oijoi. Kissa on aina ennen ”osannut” pysyä näkymättömissä, kun meidän koirat on olleet kylässä, mutta siitä on tainnut tulla vähän vanha ja ehkä se unohti että me ollaan siellä 😦 Harmillista ja pahoittelut.

Näiden kahden nuorimman älykääpiön mielestä reisuun lähtö vissiin tarkoitta ”jee, non-stop-painia! jee! Sänkypainia, ihan parasta! Sohvapainia, ihan parasta!” Huoh.

Täällä mökillä tuli vietettyä kesä jos toinenkin mummon hellässä (ja rautaisessa) huomassa. Vinttikamarissa pelattiin mummolta salaa korttia ja kun kuultiin hänen askeleensa portaista, kortit piilotettiin äkkiä kamiinaan (jota ei käytetty). Tosin, tämä koski vain sadepäiviä koska muutehan oltiin kaikki kesät ulkona. Ja mieluiten järvessä. Voooi, niin nostalgista.

Ja tuota tiilimuuria muistan aina lapsena ihmetelleeni – miksi se on maalattu negatiivivärein? No, ei sen väliä, mutta sitä mä muistan ihmetelleeni.

Ennen kotiinlähtöä oli käytävä Hiukassa kävelyllä.

Buda

Välke

Pyyleväkin joutui juoksemaan ihan tosissaan.

Koirat pelas ”Mustaa miestä”. Nuoret juoksi ja Buda oli se musta mies.

Praha ihmetteli ihan samaa asiaa kuin minä pienenä. Miten se on mahdollista kun kuivalle hiekalle kaivaa kuopan niin sen pohja täyttyy vedestä…?

Välke väitti, ettei vesi ole yhtään kylmää vielä.

Praha, tunnetaan myös nimellä Rapa.

Kalpeanaama mustien kanssa 🙂

”Äiti sä et ikinä usko kuinka paljon siellä oli hiekkaa, ihan hirrrrrveesti hiekkaa! Ihanaa hiekkaa! Jee!”

Miksi Hiukan uimarannalle on nimenomaan schipperkeiltä pääsy kielletty? Mudin kuvaa ei ollut… Ja juu, ei me oltu siinä ihan uimarannalla vaan ”taka-Hiukassa”.

Heippa taas Sotkamo! Sinne se jää…

Rautavaaralla täytyy näköjään aina pysähtyä. Kesällä pysähdyttiin markkinoilla ja nyt piti tarkistaa kirppis. Keikkatarjouskin saatiin; sohvanroudausta ehdotettiin pakulla, mutta harmi kun oli auto täynnä 🙂

Toinen vakipysähdyspaikka on Kuopion Ikea. Me ollaan siellä jo ihan kanta-asiakkaita! Lihapullilla jaksaa kotiin.

Ja niin pieni on Suomi ja niin liikkuvaisia Tervakoskelaiset, että Kuopion Ikeassa piti törmätä Annukkaan. Moi vaan! Hauskaa.

Mulla se keittiöremontti on tekemistä vailla ja täältä ois saanut tollasen näpsäkän kompaktin ratkaisun. Ja halavalla.

Blogiin ei ole tullut paljon kirjauksia, mutta ei se tarkoita että ihan toimettomana olisi oltu… Hyvin pitkälle aika on mennyt noiden pentujen kanssa puuhaillessa ja metsissä samoillessa.

Täytynee tähän kaivella kuvia kansioiden kätköistä… Pikku hiljaa 🙂
Laitetaan lisää juttua ja kuvia, tässä nyt yhden Puhiniemen retken kuvia:

Mustikoita…

Riehumista…

Maailma on suuri seikkailu.

Kesä-heinäkuun vaihteessa lähdettiin Sotkamoon kokoonpanolla Riikka ja Mari sekä kaikki neljä koiraa. Scudo, jota oli korjattu jo moneen kertaan kesäkuun alusta lähtien, oli taas korjaamolla kun vikaa ei meinattu saada kuntoon – suoritettiin siis kohtalainen ahtaamisoperaatio ja matkaan lähdettiin volkkarilla.

”Sika”osasto…

Takapenkki…

Matkalla

Perillä. Kesäilta ♥

Vaikka se on aina niin stressaavaa lähteä – pakkaaminen ja aikataulut ja äh… On se vaan niin ihanaa olla reissussa! Matkasimme siis Sotkamoon serkkujen ja tädin luo ja majoituimme ihanaan Tapiolaan. Heitä oli varoitettu ja tuomisina toimme sekä päänsärkylääkettä, että korvatulppia… Nuorimmaiset mustat piti aikamoista hulinaa, sorry.

Oikeesti, tätä se oli koko hereilläoloaika. Välillä mentiin sitten jäähylle. Joukon kommentti viimeisenä päivänä: ”Hyvinhän ne tuntuvat viihtyvän noissa laatikoissaan.” Heh, joo.

Hmm, tarviskohan Prahis isomman ”laatikon” 🙂

Hetken lepo,

ja taas jaksaa

”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa”

Niinan luona käytiin iltaa istumassa. On Suomen kesäyö ihan lämmin, on 🙂

Valokuvaaja

Ja Arja, tää mun on pakko tänne laittaa 😉 Tämän on pakko kulkea geeneissä… Äitimme aina jaksoi kertoa kuinka mummo säästi kaikki villalangan pätkätkin, kun ”koskaan ei voi tietää, jos vaikka tulee tämän värinen reikä.” Ja se oli äidin mielestä kovin hauska juttu kerrottavaksi… Mutta siis kaiken säästäminen ja ”tätä voi vielä tarvita” kulkee läpi sukupolvien, toteaa täällä yksi hamsteri…

Tapiolassa

Jouko ja Pilke taisivat keskustella reseptiasioista

Samaan aikaan kesävieraat vaan vetää lonkkaa…

Pääsimme käymään myös Ketränorossa. Wau, kunhan remontti on valmistunut, niin keskustellaan vuokraamisesta. On se upea paikka.

Laivakoirat

Mitäköhän tästä jäätelöhetki Niinan pihalla -kuvasta nyt sanoisi… Me kaikki kuitenkin ollaan ihan puhe- ja muutenkin hyvissä väleissä… Onko tässä kyse siitä, että suomalaisilla vain nyt niin ku -on- aika laaja se oma henkilökohtainen tila? 🙂

Niina ja pienen pieni Tikru-cardi ♥

Niinan rannassa. Vuokatti siintää taustalla.

Kysymys kuuluu: Miksi koira istuu pöydällä…?

Matkalla Miisan luokse oli pakko pysähtyä ihailemaan yhdeksän kurjen laumaa. On ne isoja lintuja!

Miisalla on iso hyvinhoidettu piha istutuksineen ja tämä on ainoa kuva, mitä sieltä tuli napattua (sorry) 🙂 Talo sijaitsee vaaran päällä ja maisemat on jylhät, tässä tosin pääsee oikeuksiin vain kauniit koiranputket…

Me mentiin tästä…

Kainuussa kasvaa aivan vaaleita kurjenpolvia.

Emma oli askarrellut synttärilahjan ♥

Tapiolan pirtin kalustoa

Aamulla ennen lähtöä

Los Lobos, uskolliset reissukaverit

Pilke neuvottelee, josko se sittenkin jäisi Joukon kokkailukaveriksi 🙂

Pikainen koirankoulutussessio, kuinka pentu opetetaan kulkemaan nätisti hinassa… Ihan liian pikainen…

Sitten vielä Vuokatinvaaralle ottamaan potrettikuvia… Maisemissa ei ainakaan ole valittamista.

Valoassistentti ja kuvaaja valmiina…

Ensimmäinen positio…

Seuraava asetelma. Tässä on kaikki hyvin vielä…

… kunnes käyttöön tuli täytesalama ja jokaisen otoksen jälkeen laitteesta kuului ”PIIP”… Buda sai paniikin ja halusi vain pois pois pois 😦

Tässä vaiheessa pienempi musta on päässyt valoassistentin assistentiksi, mutta hän ei taida ottaa työtään kovin vakavasti…

Pikkumustat poseeraa

Kuvien ensimmäinen läpikäynti…

”apua apua, täällä on ihminen pulassa…”

… ei ole helppoa poseeraminen, ei. Mutta iso kiitos Niinalle kuvista! Kun muahan ei mihinkään virallisiin kuviin saa… ”No okei, voin mä tulla, jos saan olla normivaatteissa ja koirien kanssa”. Ajattelin, ettei Praha jaksa olla kuvissa, Buda taas on armoitettu pönöttäjä. Toisin kävi, pentu olis ollut vaikka ja kuinka, mutta Budan hermo petti piippauksiin.

Ja niin oli matka kotia kohti taas edessä. Perinteiset matkakuvat Rautavaaran reitillä, Sotkamo jää taakse.

Matkalla saatiin kuningasidea pysähtyä koiria pissattamaan ”kivalle levähdyspaikalle järven rannalle”. Joo, ehkä se, että tuulilasiin oli hetkenmatkaa jo ropissut jotain hyönteisiä, olis voinut soittaa jotain kelloja… Voi elämä, koko kesän kamalin mäkäräishyökkäys! Koirat olivat aivan tuskassa ja kun olimme pakanneet ne autoon, hetken kuluttua oli pakko pysähtyä tyhjentämään auto miljoonista vertaimeneistä pikku öttiäisistä, tsiisus!

Ja tässä lopputulos, anteeksi Buda 😦

Kuu ehti jo taivaalle, ennen kuin kotona oltiin.

Home sweet home, maailman parasta leipää kotiintuomisena. Leipomo Helmin riihileipää.

Kiitos taas kaikille siellä pohjoisessa, oli taas niin mukavaa!

Yhtenä aamuna sitä herää ja katsoo keittiönkaappiaan…

… se on täynnä tarjouskahvia… Oh my!

Ja ihan turha höpöttää ”ikä on vain numeroita” tai ”ihminen on sen ikäinen kuin miksi itsensä tuntee” – pah! Vanha mikä vanha. Ai et saanut kutsua synttärijuhliin? No, älä ota henkilökohtaisesti, ei saanut kukaan muukaan 🙂

Sen lisäksi, että menee ulkonäkö, menee myös näkö. Mulla oli naamarasva loppunut ja muistin, että mulla on jotain näytepusseja ja kaivelin niistä sopivaa – Aaa, tää on kyllä varmaan jotain teineille tarkoitettua, kun tässä näyttäs lukevan ”rebel”. Nooh, eipä sen kai niin väliä. Hmmm, aika raikas tuoksu tässä on. Hmmm ja aika kivan tuntuista! Käytin rasvaa useamman illan. Zones Rebelles – hmmm, lähemmin tarkasteltuna ”kiinteyttävä voide ongelma-alueille”. No joo, voihan sitä niinkin naamaansa kutsua, heh. Ja kiinteyttävä kuulostaa hyvältä. Seuraavan päivän havainto – Stubborn fatty zones, no joo, joo-o. Mutta sitten huomasin siellä jotain tosi pientä tekstiä ja piti hakea ne lukulasit: massage into the target zones (top of the thights, inside the knees…). Että mä voin nyt sitten kertoa hoitaneeni naamani selluliittiongelman 🙂 :). Pikkasen myös huolestutti havainto, että naamarasvapurkki ja hiusvahapurkki ovat kovin samannäköiset ja purkit sijaitsevat hyllyssä vierekkäin… Jos jonakin päivänä ilmeeni on jähmettynyt – siihen voi olla syynä Tigi Strong Hair Glaze…

Keski-ikäisyys sinänsä on tuonut tiettyä helpottavaa häpeämättömyyttä elämään – mitä sen on väliä, mitä muut jostain ajattelee. Ja voi mennä ulos lököttävissä vaatteissa ja ilman ripsiväriä eikä tunnu missään… Mutta toisaalta kaikesta rasituksesta toipuminen vie kohtuuttomasti aikaa. Joskus sitä jaksoi bilettää ja seuraavana päivänä oli ihan terässä, nykyisin pelkkä myöhään valvominen laittaa elämän ihan sekaisin ja ajatukset takkuamaan. Ja pahinta ehkä kaikessa on se tätimäinen klangi joka on hiipinyt puheisiin… Sitä huomaa nyökyttelevänsä nuorille innokkaille kirkasotsille ohut hymy kasvoillaan: ”niin niin, kyllä teitäkin vielä elämä opettaa…” Aargh.

Täti-ihmiset käyttää vaatteita, jotka eivät kiristä ja kenkiä joilla on -mukava- kävellä, eikä varpaita purista. Kenkiin laitetaan nastat, jos keli näyttää liukkaalta ja polkupyörälläajo on extremeurheilua, jossa ei sivuille vilkuilla eikä käsiä irroiteta ohjaustangosta, ettei tasapaino petä. Ja täti-ihmiset käyttää niitä lukulaseja, jos sattuu löytämään ne. Jos sattuu muistamaan, mihin ne viimeksi jätti.

Nohevat siskontyttäret huomauttaa blogin asiavirheestä ja luulee, että sillä on jotain merkitystä, onko ihmisen ikä 25 vai 23 vuotta… 😉

Mutta, kuitenkin, en voi vastustaa – ”Towanda!” Ha!

Viikko 24 ja niillä main…

Välke kävi ensimmäisessä rokotuksessa ja punnittiinkin varmaan – täytyy lisätä paino tähän myöhemmin. Välke tuntuu isommalta kuin mitä Pilke oli pentuna. Sillä on vahvemmat raajat ja se on muutenkin sellanen, vankka. Pää on tainnut saada mallinsa enemmän isän puolelta. Välkellä on mieletön ponnistusvoima ja se onkin kova hyppimään ja kiipeilemään. Se on hieman röyhkeä Pilken ja Prahan kanssa, Buda ei sitä oikein sulata. Metsässä ei ole mitään ongelmia, pihallakin menee ihan ok, mutta sisätiloissa Buda kimahtelee sille niin, että ihmiset eivät jaksa kuunnella. Mitään varsinaista vaaranpaikkaa ei ole, mutta turhaa rähinää. Välke kyllä on oppinut hieman hillitsemään itseään ja ei tule ihan Budan iholle.

Buda on harmaantunut, liekö pennuilla osuutensa asiaan…

Rannassakin käytiin kertaalleen, mutta uimassa taisi käydä ainoastaan Pilke. Buda meni puoleenkylkeen kepin perässä, Välke ”autettuna” ja Praha vähän kastoi jalkojaan. Prahan mielestä rantakeikassa parhautta oli kuivatteluhepulit ja hiekassa pyöriminen…

Kesä on tullut ja meidän pihassa riittää kaikennäköisiä putkia

Praha on varsinainen yhdistyskoira, se osallistui jälleen Jankk:n hallituksen kokoukseen. Se taitaa kohta tuntea hyvinkin seuratoiminnan kiemurat 🙂 Vieraat koirat ovat sille edelleen aika jännittäviä ja ikävä kyllä epävarmuus purkautuu ensimmäiseksi kimakkana räkyttämisenä, huoh. Metsässä ollaan käyty mm. partacollieiden, espanjanvesikoirien ja aussieiden kanssa. Alkumatka menee haukuskellen, mutta sitten tilanne rauhoittuu kun ei olekaan vaaraa. Kiitos kaikille pennun sosiaalistamiseen osallistuneille, ootte tärkeitä!

Aaa, se unohtui aiemmin päivittää, että koulujenpäättymisviikonloppuna käytiin Prahan ja Välken kanssa Riihimäellä ”kaupunkikävelyllä”. Ensin shoppailtiin Mustissa ja Mirrissä, siellä myyjärouva tuli ihastelemaan Välkettä ”tuitui” ja kysyi onko se laivakoira. Katsoi sitten hieman säälivästi minua ja kysyi ”no mitäs rotuja tuossa sinun koirassasi on?” 🙂 Eikä se siihen loppunut, me mentiin sitten Matkakeskukseen ja kaikki vaan ihasteli Välkettä, joka lelukoiran söpöydellä paistatteli siellä vaaleanpunaisissa puppia-valjaissaan… Ja Prahis-rikkaruohoraukkaa ei kukaan huomannut – Praha sanoi, ettei se enää lähde tuon sokeripossun kanssa mihinkään… 😉 No, oikeesti, molemmat pennut olivat superreippaita, eipä hermostuttanut ei parkkihalli, hissi, liukkaat lattiat, juna-asema, humalaiset, poliisiauto ja ambulanssi eikä alikulkutunneli. Ja loppuun vielä pompoteltiin korkeat avoportaat sen kummemmin hämmästelemättä. Hieno homma.

Praha ja Budakin pääsi Taika-mudin paimennusta katsomaan Sannalle. Vähän piti Prahan seurailla mitä laitumella oikein puuhattiin, mutta ei se onneksi mennyt sotkemaan sekaan. Paikalla oli myös ihana sisko Vinka sekä puolenvuotias Ihku, joten siinä riitti touhuamista.

Prahan sisko Vinka

Prahis ja varmaan joku luu…

Vinka ja joku tärkeä aarre

Buda ilta-auringon lämmössä

”Ja sit tää niin ku lävistäis sen syrämen…” ”No ei ku tää tällai niin ku kuristais sen yhdellä tassulla…” Siskokset leikkii vissiin ninjoja

”Tää paimennus on siis niinku niiiiin tylsää…”

Sunnuntai-iltaisin ollaan käyty kentällä, siellä on rally-ryhmät ja ollaan hengailtu hoodeilla, jotain aina reenaillen ja metsässä lenkkeillen. Pilkellä on vaki-treeniryhmä tokossa aina tiistaisin. Erja vetää sitä ja kivasti tekevät kaikenlaista. Vaikka seuraava etappi onkin avo-luokka, on ylempien luokkien juttuja hyvä ja hauska harjoitella myös.

Prahalle tehtiin kaksi namijälkeä (à n 3 m ?) ja ne se meni hyvin. Mutta, note to myself (Chisu sanoi tollei konsertissaan, se oli aika cool ;)): älä tee jälkeä samalle nurtsille, jolla aiot treenailla hetken kuluttua jotain muuta… Eli hetken kuluttua vieressä tehtävät ”tokoilut” ei sitten oikein onnistuneet, Praha oli himppasen verran kiinnostuneempi niistä nameista nurmikossa. Huoh. No, ajatella…

Scudo meni korjaamolle ja voi hiivatti, että voi elämä olla vaikeeta ilman autoa! Ei sitä meinaa muista ennen kuin joutuu Tilanteeseen. Ja siitä tuleekin mieleen mainita, että kaikki koirat ovat onneksi hyviä matkustamaan. Hankittiin lisää häkkejäkin niin, että kaikilla on metallihäkit – Buda ei enää ole varma kevythäkissä pysyjä ja pentujen on turha oppia, että häkistä pääsee ulos kun haluaa. Matkat meneekin koirien osalta rennosti nukkuen.

Kaikki koirat myös osaavat jäädä yksin kotiin. Buda taitaa olla se, josta eniten lähtee ääntä. Se haukuskelee mm. ohikulkijoita… Mulla oli hyvä idea, että suljen sen kuten Prahankin pihan puoleiseen huoneeseen portin taa, ettei sen tarvi katua vahtia. Oltiin Prahan kanssa jossain ja kotiutuessamme Buda tuli eteisessä vastaan, eli siellä kadun puolella taloa. Portti oli edelleen kiinni. Oooooo, ehdin jo olla vaikuttunut – Pyylevä on hypännyt metrin portin yli, tosta vaan, liukkaalla lattialla, oooo! Kunnes huomasin, että verhoilijan viritelmä estää kyllä portin kaatamisen tai liuttamisen sivusuuntaan, mutta sehän nousee ylös, jos sen alta tosissaan punkee… Että ei se alta punkeminen kuulostakaan sitten niin hienolta, kuin että Buda ois hypätä leiskauttanut komeasti portin yli, heh.

Jos metsään haluat mennä sä, niin takuulla yllätyt… ♪ ♫ Onneksi täälläpäin riittää vielä metsiä, missä koko mustilauma voi ulkoilla vapaasti. Praha ja Välke menee niin lujaa, että niistä näkyy yleensä kuvissa joku musta tahra tai vaihtoehtoisesti joko häntä, yksi korva tai ehkä takapuoli…

Budakin mahtuu hyvin pentujen kanssa metsään. Kun on tilaa, niin ei ahdista vaikka Väpäkin tulisi ihan lähelle. Tosin kiville kiipeilyhän on näiden vanhempien rouvien suurin hupi 🙂

Polunvartijat ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää!”

No ei vaineskaan…

Aamulla lähdettiin Prahan kanssa kohti sovittuja tokotreenejä. Oltiin sovittu P-nellan kanssa treffit kello ”kakskyt yli”. Motarilla laitoin viestiä ”sorry en ihan kerkee, oon vielä motarilla”. Hehhehhee… Eipä ole mulle montaa kertaa näin käynyt – mä olin tuntia liian aikaisessa… 8) Nooh, mentiin sitten Prahalaisen kanssa shoppailemaan Hyvinkään Multasormeen ja Agrimarketiin, oikein hyvä reissu oli sekin. Reipas kakara.

Meidän ”treeni” oli leikkiä ja kontaktia, pääpaino leikkimisellä. Vähän oli vaisua, mun tarvis panostaa itseeni enemmän. Jännitän koko ajan osaanko leikkiä ”oikein”. Ahne possu se on nameille, toivottavasti meillä on molemmat palkat käytössä sitten joskus. Toisella pienellä pätkällä koitin mitä tapahtuu palloilla. Joo, vähän sinnepäin. Lisäksi luoksetuloa ja kontaktia, siinä ne. Oli kuuma!

Kotimatkalla käytiin kylässä Peen vanhemmilla, uteliaana Praha tutki paikkoja ja sanoi, että tänne voi tulla uudestaankin kun täällä saa namejakin pöydästä 🙂 Petronellan isän ottamassa kuvassa Praha tosin ratsaa Peen treenikassin. Treenikasseista löytää sekä herkkuja että leluja, se on jo opittu…

Seuraavaksi muonaosotoksille M&Miin ja siellä meinasi tulla pienelle ongelma kun siellä oli sellaisia tuijottavia koiria ja kissoja, jotka eivät puhuneet eivätkä liikkuneet… Yritin selittää, että ne ovat mainostarroja, mutta Prahan mielestä siis kummallisia ja niille piti vähän räkyttääkin. On sillä kirkas ja kuuluva ääni… Hassu eläin. Sitten mentiin juna-asemalle hakemaan Milja. Junat jäivät vaan näkemättä kun rata oli poikki ja matkustajat tulivatkin Hyvinkäältä busseilla. No, bussit nyt oli ihan iisibiisi, hengailtiin siellä matkakeskuksen edustalla ja ei mitään mainittavaa kauheutta ollut.

Käytiin myös puntarilla, Prahalla ikää 11,5 viikkoa ja painoa 5,9 kg. Loppupäivä menikin sitten pihalla Budan kanssa riehuen ja ilta nukkuen.

Pilke ja Välke olivat aamupäivällä kentällä tokotreeneissä ja Välke oli tehnyt tuttavuutta ranskanbullan kanssa. Lyttykuonot on aika ihmeellisiä näiden mielestä. Välken maailmankuva vaan on ihanan optimistinen, sen mielestä ei voi olla mitään ikävää olemassa. Se on aika itsevarma tyyppi 🙂