Siloin kun ei paljoa tapahdu, ehtii löpistä blogissa. Sitten kun tapahtuu, ei ehtis…
Sunnuntaina suunnattiin Jankk:n kentälle tutustumaan koirakerhon toimintaan. Praha on kyllä niin hyvä autoilija, että ei voi kuin olla tyytyväinen! Kentällä oli Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssi meneillään ja juuri sopivasti ihmisiä ja koiria ja menoa. Aloitettiin tavoitteellinen treenaaminen ketjuttamalla suoritus lopusta alkuun – palkintopallilla oli hyvä istuskella ja tutkailla maailmaa 🙂 Paljon kivoja ihmisiä; naisia, miehiä ja lapsia. Koirat oli aika jännittäviä, mutta ihan lähituntumalta tutustuttiin kiltteihin setteri Wattiin ja cardi Ottoon. Pitkäkarvaiset koirat kauempana oli aikas jännittäviä, niitä piti katsella tarkasti…
Kun homma oli tsekattu ja Praha sopivan väsynyt, vein sen yksin autoon häkkiinsä ja otin Budan hengailemaan. No problem, se nukkui siellä tyytyväisenä ja oli syönyt pienen purutikun palasenkin, jonka sille jätin. Kaikkein ehkä pelottavinta kentällä oli ne autot, jotka haukkui… Ei nyt kovin pelottavia, mutta jänniä kuitenkin.
B ja Pr pääsivät sitten yhdessä rallaamaan metsään. Voi että oli hauska katsoa, kun Buda oli taas ”maailman nopein koira” 🙂 Nyt se keksi, mitä iloa tuosta pirpanasta on – sen kanssa voi juosta eikä se saa kiinni! En haluaisi Diesel-Budaa masentaa sillä tiedolla, että asetelma ei ehkä kauaa ole näin… Mutta kivaa oli, sammal lensi ja risut ryskyi! Mä vaan laitoin silmät kiinni välillä, ettei alkais pelottamaan.
Metsärallin jälkeen menin vielä istuskelemaan Prahan kanssa kentän laidalle. Tarkkana se seurasi hyppääjiä, sillä on nyt varmaan tekniikka kunnossa 🙂 Praha kävi tutustumassa myös konttausiässä olevaan Leevi-ihmislapseen ja vieressä ”riehuva” 3-vee Reetta ei paineita aiheuttanut. Kun alkoi väsyttää, Praha pisti torkuiksi.
Illalla mentiin naapuriin Idols-katsomoon. Ajattelin, että hyvähyvä, pentu on sopivan väsynyt ja on rauhaksiin. Ja katinkontit! Se on aikas sinnikäs ja aika apina 🙂 Me syötiin poppareita ja oli kiva sanoa Miljalle ”oo niin kuin et huomaisikaan sitä!” kun Praha halusi eväitä myös, huusi ja pomppi ja keksi, että rahin kautta pääsee kiipeämään ihmisten suuhun asti… Se putosikin siitä vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei ku uusiks… No, apinointi ei tuottanut tulosta joten se laantui. Mutta on sillä sisua. Ja myöhemmin yliväsymys näkyi taas hirveinä riiviöhyökkäyksinä kun Milja istui lattialla ja sillä oli kiva teddyhuppari päällä. Sissus. Onneks ei ollut ”vieras lapsi”. Muutaman sylirauhoituksen jälkeen se kyllä sitten rauhottui, mutta Milja ehkä sai ikuiset traumat koiranpennusta… (Lukijoille huom – Milja on siis kuitenkin jo kakskytviis :))
Maanantaina meillä oli Puuhistreenit. Varmaan viimeisiä kertoja sisällä, mutta onneksi ehdittiin tutustua tähänkin paikkaan. Buda ja Praha saivat juosta keskenään Puuhamaan nurtseilla ennen kuin muut tulivat ja Buda oli taas ”tuulennopea” 🙂 Ihania, alkaa olla jo leikinmakua molemmilla!
Praha sai tutustua Annen issikoihin Heklaan ja Vardaan sekä Petronellan Nuuttiin ja Taikaan. Hyvin ottivat kaikki pennun vastaan, hienoa. Sisällä me lähinnä ihmeteltiin kun muut treenasivat ja Praha katseli kyllä tarkasti, kyllä siitä vielä tokokoirakin tulee. Praha sai vähän leikkiä, ottaa kontaktia ja istua sekä tehtiin luoksetuloa niin, että Pee piti kiinni.
Treenien jälkeen lähdettiin yhteislenkille. Isot koirat oli kiinni ja pentu sai palloilla omaan tahtiin mukana. Hienosti meni, näitä lisää! Praha osaa olla korrekti aikuisia kohtaan, muttei arastele kuitenkaan. Hyvä päivä! Pee tuli vielä meille eineelle ja suljin Prahan omaan huoneeseen portin taakse, muut kolme koiraa hengailivat keittiössä meidän kanssa. Tähänkin järjestelyyn Praha sopeutui ilman kummempia mutinoita. Hienoa.
Mutta sitten tuli yö… Voi itku ja hammasten kiristys! Buda on rapsutellut hieman tässä kevään edetessä, niin kuin yleensäkin. Viime vuosihan meni kokonaan ilman kortisoneja ja olin toiveikas, että tämäkin vuosi menee hyvin. Plääh, viime yön valvoimme sitten kai kaikki, Buda raapi ja kalvoi itseään ja raapi mattoa ja petasi ja steppasi edestakasin. Nyt on koivun pölytys pahimmillaan, sitä kai tää on, kyllä harmittaa ja itkettää koiran puolesta. Ei oo kivaa. Maha on ollut ok ruokintamuutoksen jälkeen. Veriarvot vaan olivat sellaiset, että jos jo aiemmin olen yrittänyt välttää kortisoneja viimeiseen asti, niin nyt kyllä vielä enemmän hirvittäisi joutua niitä käyttämään. Kova miettiminen, mikä aiheutti näin yhtäkkisen pahan reaktion, mun mielestä oireet ovat aiemmin pahentuneet tasaisemmin. Siitepölyn lisäksi – Stressi? Namit, joita se sai eilen? Puruluut? Allerderm, joka laitettu eilen? Plääh, arvailua kaikki. Katsomme mihin suuntaan tää nyt lähtee. Väsyttää.
(ps. ja juuei, ei oo kuvia kun Janos otti sen uuden kivan kameran mukaansa reissuun…)
Lauantaina pihalla oleilua – kuoppien kaivamista ja leikkiyritystä Budan kanssa. Yritin ottaa kuvaa Prahasta lainavaljaissa, mutta eihän se pysynyt paikoillaan tai sitten oli kirsu kiinni linssissä… Meidän pilkenvanhat Puppian vaaleanpunaiset söpisvaljaat on liian pienet, pettymys… Onneksi Nuutti lainasi meille vanhojaan, tänks!
Harjoitusohjelmassa on ollut namista luopumista ja Praha alkoi samalla pyllähtää istumaan, joten lisäsin ohjelmaan siis myös istumisen. Se on alkanut itse tarjoamaan istumista myös ruokakupilla, kiitos, kelpaa mulle! Hyvin onnistui vaihtaminen leikkimisestä namiin ja päinvastoin. Toivottavasti tuo pysyy! Praha on ihana kun se saattaa aivan raivopäänä leikkiä lelulla ja seuraavassa hetkessä keskittyä tosi hienosti namijuttuihin.
Buda on keksinyt, että oikeastaan nää lelut on muuten ihan hirveen tärkeitä ja oikeastaan mä haluan leikkiä näillä kaikilla… Sillä kävi köpelösti, kun se yritti ottaa sellasen pitkän karvalelun Prahalta ja lelun toisessa päässä tuli bonuksena siis myös pikku-Praha 🙂 Heh, siinähän ne sitten veti samaa lelua, Buda oli vähän häkeltyneen näköinen… Hih, mulla ei ole koskaan ollut koiria, jotka ois leikkineet vetoleikkiä keskenään leluilla. Saa nähdä kestääkö Budan huumori tällaista leikkiä tämän vahingon jälkeenkin…
Petronella tuli illalla käymään ja olin sille vuodattanut, että tää on ihan kauhee riiviö ja tää vaan puree… Se väitti, että ei ole riiviö… Hmmh… Onko tämä naama sen näköinen, että tässä ollaan ihan kilttejä tyttöjä vaan, heh? 😀
Käytiin yhdessä metsässä ja nyt tuli ensimmäinen koira vastaan kun molemmat tytöt on mukana. Buda oli Peen kädessä ja sai aivan megalomaaniset raivarit naapurin ”tämäeikyllähaukukoskaan”-koiralle, joka tempoi hihnassaan meitä kohti. Ja Buda on sentään jo pitkän aikaa ohittanut ko. koiran ihan siivosti… Huoh. Pentu oli mulla ja me vaan mentiin sivuun kauemmaksi. Pentu katsoi tapahtumaa silmät ymmyrkäisenä. Että sillai. Tästä se lähtee, huoh.
Illalla tehtiin vielä Porttilantien lenkki ennen nukkumaanmenoa. Täytyy sanoa, että pentu on kyllä ihanan helppo remmikävelijä. Lenkki menee ihan hienosti, autot, mopot, kävelijät ym ei aiheuta ongelmia. Koiria ei iltalenkeillä siis ole tullut vastaan, vielä.
Budan vatsaoireet jatkuivat/uusivat ja se tutkittiin nyt Yliopistollisessa Eläinsairaalassa. Sille tehtiin ultraäänitutkimus ja verikokeita ainakin. Ulostenäyte lähetettiin tutkittavaksi myös, se oli puhdas. Tarkemman selvityksen laitan tänne, kunhan saan hankittua selostuksen paperilla itselleni. Eläinlääkäri kyllä soitti ja kertoi, ettei koirassa ole mitään vikaa (mikä selittäisi oireet ;)), mutta olin vähän huonossa paikassa puhelun aikana ja jotain meni ihan ohikin… Sen muistan, että kortisoli (?) arvot olivat tuplakorkeat viitearvoihin verrattuna, mutta se saattaa olla tilanteen tuoman stressin aiheuttamaa. Mamman napanöyhtä joutui jäämään ihan yksin sairaalaan koko päiväksi… Suolistossa näkyi sen verran muutoksia, että päädyttiin kokeilemaan dieettiruokaa. Buda syö nyt vain ja ainoastaan RCn hypoallergenic -nappulaa ja joskus makupalana RCn purkkiruokaa tai Hillsin Z/Dtä. Onneksi se sentään tykkää näistä, nappulat menee ihan nameinakin… Kohtauksia ei ole nyt ruokintamuutoksen jälkeen tullut. Hohhoijaa, ruoka-aineallergiaa??? Siitepölykausi on alkanut, B nuolee ranteitaan ja kirputtelee jonkin verran. Allerderm spot-on liuosta laitan nyt parin viikon välein. Toivotaan, että tämä kesä menisi ihon osalta yhtä hyvin kuin viime kesä.
Miten niin pyylevä? Oikeanlainen trimmi tuo vyötärön esiin 🙂 Styled by Salon Yes
Maaliskuun lopussa alkoivat polut jo tulla esiin ampumaradan metsässäkin.
Mikä se on se sellainen sohvakoira? No tietenkin koira joka pukeutuu sohvaan 🙂
Kierrätys kunniaan!
Melkoisia sohvaperunoita tässä on oltukin. Sairasteltu ja ulkona on pakkanen ja autokin oli rikki ja ja ja…
Budan vatsaoireet ovat (kop kop) miltei hävinneet. Se sai kaksi viikkoa lääkitystä ja ruokintaa on rukattu niin, ettei tule liian pitkiä välejä ja ihan tyhjää mahaa. Vielä lääkityksen ekan viikon aikana pyllistelyjä oli satunnaisesti silloin tällöin. ”Kohtausten” ulkopuolella ei koirassa ole mitään näkyvää vikaa, liikkuu ja on muuten ihan ok. Paitsi tällä viikolla kerran olohuoneharkoissa oltiin jo hyvä tovi treenailtu kaikennäköistä kun yhtäkkiä se kipuili taas. Olin pyytänyt sitä heiluttelemaan vuorotellen tassujaan (istuen) ja pyysin ”nököä” eli se nousee istumaan takapuolelleen ja pitää molemmat etutassut ylhäällä. Buda jotenkin nykäisi itsensä takakenoon ja ”sävähti” ja alkoi kumartaa… Tilannetta kesti hetken ja oli taas ohi. Jotenkin se näytti siltä kuin sitä oisi sattunut esimerkiksi selkään…? Huoh, vaikea sanoa, mikä vaivaa. Nyt on varottu ”tempaisuja” ja muutenkin repiviä koiratanssiliikkeitä. Hierojalle mennä seuraavaksi.
Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Buda, paljon onnea vaan! ♥
Aika lentää, kuinka muka Budakin voi olla jo 9 vuotias? Synttärin kunniaksi oltiin hallilla treenaamassa ja varsinaiset bileet oli se kun ysivee-klubi pääsi sekoilemaan yhdessä 🙂 Budalla on tasan kaksi kaveria, joiden kanssa se vapautuneesti kykenee riehumaan – Pilke ja Nuutti. Yhteiselo ja vaikkapa lenkkeily menee ihan jees muidenkin kanssa, mutta irrotteluun tarvitaan luottokavereita… Luottokaverit myös sietävät pään taputtelut ja ”death rollit” (kiitos Nina liikkeen nimeämisestä, sille on hihitelty…).
Seniorit sekoilee. Videossa huutotakuu – jos olet rohkea, väännä nupit kaakkoon, muuten pidä varasi…
Eikä siinä vielä kaikki! Mainosvideo Petronellan koirakoulusta, lesson one. ”Näin pyydystät villiintyneen veteraanioppilaan”.
Ehhehehee… Ehkä kaikki ei tajua mitä vitsiä näissä on, mutta mä vaan tuun niin hyvälle tuulelle kun mä katson noiden sekoilua 😀 Ihana katsoa kun tosikko-Budakin joskus hurvittelee. Ja luvalla huutaa. Vähän sitä huolestuttaa tuo villiintyneen Nuutin metsästys -tilanne… (joka on mun mielestä vaan niin hillittömän vitsikkään älyvapaa leikki ja pyynnöstä se esitettiin :)) Ja feisbuukissakin menin paljastamaan tarkoin varjellun salaisuuden – mudit haukkuu. Ups.
Oikeasti Buda on viisas, hillitty, arvokas ja hiljainen ♥
Toiset menee treenamaan, toiset menee eläinlääkäriin. Tasan ei käy onnen lahjat, huvinsa kullakin. Tänään olisi ollut muditreffit Lahdessa tokoilun ja vähän aksan merkeissä. Budalta jäi nämä karkelot väliin, kun sen mahavaivat ovat jatkuneet. Ei mitään dramaattista, mutta pyllistelyjä kuitenkin jo viikon ajalla, epäsäännöllisesti. Ensimmäisen kerran huomasin jotain outoa viikko sitten maanantaina, se oli syömässä ruokaansa ja yhtäkkiä lähti kupilta kesken syömisen. SE on ennen kuulumatonta kyllä jo sinänsä. Hetken kuluttua se pyllisteli takapuoli pystyssä ja rintakehä maassa, oksensi ruokansa ja oli surkean näköinen. Oksentelua ei ole tämän jälkeen ollut ja ruokahalussa ei ole ollut mitään vikaa. Tiistaina käytiin vähän treenailemassakin. Keskiviikko, torstai, perjantai – satunnaisia rinta maassa -asentoja, mutta koira on ollut muuten ihan pirteä eikä mitään muuta oiretta, ei mitään vatsan kurinoita, ei ilmavaivoja, ei röyhtäilyjä, se kakkaa hyvin ja liikkuu mielellään. Lepää myös ihan rauhassa kotona. Lauantai-iltana menimme hallille treeni-intoa puhkuen, mutta melkein heti alkoi koira pyllistellä, meni tosi vaisuksi ja oli silminnähden huonovointinen. Ne treenit oli sitten siinä. Sunnuntai meni aika hyvin, jaoin ruuan kolmeen ruokintakertaan, kun jos jotain yhtenäistä ”kohtauksille” keksin, ne liittyivät ehkä tyhjään mahaan… Samoin se sai antepsiniä kaksi kertaa. Maanantai-aamuna soitin sitten ajan eläinlääkärille.
Eläinlääkärireissun saldo: koira on terve kuin pukki. Heh. Ristiriitaisia tunteita herättää se, että ihanaa ettei mitään löytynyt, mutta harmillista kun ei tiedä miksi oireilee… Tehtiin kaikki perustutkimukset. Elisa nimitti Budan pyllistelyä ”rukoilija-asennoksi”, joka toki kuulostaa paljon hienostuneemmalta… Mä itse kuvailin Budan oireita ”se pyllistää, mutta onneksi ei sentään näytä keskisormea…” 😉
Budan paino on 11,7 kg. (Tämä on hyvä, se on karistanut kesäisen liikakilonsa.) Sydämen ja keuhkojen auskultaatio on normaali, syke 110 = ok (Elisa selitti, että jos koiralla on joku kova kiputila syke voi nousta korkealle, esim 140). Lämpö 39,1, joka myöskin ok, pieni kohollaan olo menee jännityksen piikkiin. Ei selkeää aristusta vatsan painelussa, hieman epämukavuutta etuvatsassa. Imusolmukkeet normaalit.
Tutkittiin pieni verenkuva, hematokriitti hieman koholla. Virtsanäytteessä ei tulehduksen merkkejä, pissa on hyvin vahvaa, näyte viljeltiin. Edelliset viittaavat lievään kuivumiseen. (Tämä kuulosti minusta oudolta, koska nyt kun B ei ole syönyt kuivamuonaa, se saa mielestäni enemmän nestettä ruuassa, se käy vesikupillaankin ihan säännöllisesti ja ulkona se pissailee tiheämpään kuin joskus aiemmin. Ei kuitenkaan mitään ”vaivaa” ole ollut, pidättää hyvin eikä pisaaminen ole hankalaa.) Budalle tehtiin myös haimatulehduksen pikatesti, joka sekin oli negatiivinen. Haimatulehdus on kuulemma yllätävän yleinen vaiva. Maksa- ja munuaisarvot, veren sokeri, proteiinit ja elektrolyytit ovat normaalit.
Vatsaontelosta otettiin kolme röntgenkuvaa, niissä ei havaittu mitään normaalista poikkeavaa. Ainoa maininta on, että rtg-kuvassa sydän on melko suuri ja keuhkoissa on ikään liittyvää peribronkiellia kalkkeumaa. Sydämen koko oli kuitenkin kuulemma normaalin rajoissa ja koska koiralla ei ole ollut mitään sydänvaivaan viittaavaa oireilua (yskimistä, huohotusta, väsymystä), ei tästä huolestuta nyt.
Budan rintakehä ja suuri sydän ♥
Sen mitä thorax-kuvasta näkee, selkä on ihan jees! Ei pidä liian suuria analyysejä siitä tehdä kun ei ole varsinaisesti selkäkuva, mutta mitään vikaa ei ainakaan näissä kuvissä näkynyt. Positiivista!
Molemmat anaalirauhaset olivat täynnä, ne tyhjennettiin. Oikean puoleisen erite oli paksumpaa. Anaalit eivät koskaan aiemmin ole vaivanneet, joten tämä oli ihan uutta. Sinänsä olisi ihan ”kiva”, jos kivut ja rukoilut johtuisivatkin ”vain” näistä. Tosin ei me mitään reistailevia anaalejakaan kaivattaisi…
Hampaat syynättiin myös niin tarkasti kuin päällisin puolin voi, mitään hälyyttävää ei siellä näkynyt. Hammaskiveä on jonkin verran ja se pitääkin poistaa jossain vaiheessa. Puhdistuksen yhteydessä voi katsoa tarkemmin, jos näkyy jotain epäilyttävää.
Budalla aloitetaan Pepcid-mahahapposalpaaja ja Antepsin-mahalaastari. Mukaan saimme myös kipulääkettä, jota voi antaa tarvittaessa jos kipuilu yltyy pahaksi. Jatkon osaalta kehoitus: Jos rukoiluoireilu jatkuu tai vointi muuten huononee, ollaan taas yhteydessä vastaanotolle.
Kauhulla katson lääkitysohjeita: antepsin pitäisi antaa 3 x vrk, tunti ennen aterioita ja nukkumaan mennessä. Pepcid aamuin illoin, niin että antepsiniin on 2 tuntia väliä. Ja ruokaa siis kolme kertaa päivässä. Uh, mun tarvii vissiin laatia joku aikataulu, enhän mä mitenkään saa noita pysymään järjestyksessä ja muista… Tai ainakaan ehdi tehdä töitä tai ehdi nukkumaan ajoissa…
Buda on ehkä maailman kiltein ja urhein potilas ♥ Se on niin reipas ja antaa tehdä kaikki toimenpiteet vastaanpanematta, vaikka se jännittää ihan kamalasti ja kuola valuu norona sen vuoksi. Mutta urhea se on. Anaaleja tyhjennettäessä se vaan työnsi päänsä mun kainaloon ja oli sen näköinen, että tää ei kyllä nyt oo enää reilua… Elisa kirjoitti kotiutuslapun loppuun ”Hyvää vointia ihanalle Budalle!” 🙂
Heh, rukoiluoireet… Mitä jos Buda onkin vain päättänyt alkaa hurskaaksi uskovaiseksi? Ja minä yritän lääkitä sitä… Missä suvaitsevaisuus?
Lääkäriaseman kassahenkilökunta ei ehkä osannut arvostaa mun huumoria kun laskua maksaessani totesin ”Kyllä tähän hintaan pitäisi jo joku kunnon sairaus saada!”. Eh, joskus voisi miettiä haluaako kaikki jakaa huonon huumorin mun kanssani, sorry 🙂
Tämän päivän muditreffit peruuntuivat Budan osalta, samoin meillä olisi ollut huomenna Katan treenit, jotka peruimme myös. Voisko mun keskiviikon juurihoitoajankin perua tämän vuoksi? Miksi kaikki -kiva- vaan perutaan… Höh.
Minä olin kuitenkin Lahdessa turistina ihailemassa muiden mudien treenejä. On se kiva nähdä taitavia mudeja ja taitavia ohjaajia. No, oli ne kaks muunrotuistakin ihan kivoja 🙂 Ja tosi hyvää tekee välillä muistella tokojuttuja kun nehän meinaa ihan kokonaan unohtua tässä! Treenien päätteeksi kävimme jälkipalaverissa Hesessä. Kiitos kaikille mukavasta reissusta!
Pilke kotiutui eilen Harjavallan reissultaan ja on aika maailmanomistajaa… Budaa se kyykytti heti tervetulijaisiksi ja Riikalle se oli nukkumaanmentäesä yrittänyt ilmoittaa, ettei tänne sänkyyn ois tulemista. Hmmmh. Budan kanssa se ei saa riitaa aikaiseksi kun Buda vaan kääntää päätä pois ja yrittää olla ihan muinaisina naisina. Sängystä se oli saanut lähdöt Riikan toimesta. Jonkun ego ei oikein meinaa mahtua schipperken kokoiseen nahkaan…
Lisäys 25.1.2012: Eläinlääkäriasemalta soitettiin, että Budan pissaviljelyssä ei näkynyt mitään bakteerikasvua, mutta näytteessä oli struviittikiteitä. Elisa sanoi, että se voi johtua ihan siitä, että näyte ehti odottaa tutkimista jonkin aikaa pöydällä. Rtg-kuvissa ei ollut näkynyt mitään havaittavaa. Varmuuden vuoksi pyysi kuitenkin tuomaan uuden näytteen tarkistusta varten. Vein tuoreen näytteen ja se oli puhdas, ei kiteitä. Hyvä juttu.
Budan kanssa viime vuoden loppu meni lähinnä rallyn merkeissä. Olin ajatellut, että vasta kun Janakkalan kisat on ohi (10.12.), vaihdamme taas koiratanssiin. Vaikka niissä paljon samaakin on, meinaa Buudeli heittää aina improvisoinnin puolelle rally-radalla, jos juuri on paljon vahvistettu jotain pyörähtelyjä. Rallyn viikkotreenit toki jatkuu Jankk:ssa ja käyn niitä vetämässä. Budan kanssa voidaan osallistua satunnaisesti johonkin ratatreeniin.
Koiratanssissa aina ja iänkaikkisesti päänvaivaa aiheuttaa se biisin löytäminen ja koreografia. Miten se voikin olla niin vaikeeta??? Nyt on aika vahvoilla yksi kunnon korvamatobiisi, katsotaan rakentuuko siihen jotain 🙂 Tämän vuoden tavoitteena on (jälleen kerran) saada aikaiseksi ohjelma, jonka voimme hyvällä asenteella esittää julkisesti.
Rallyyn palataan viimeistään kesään mennessä. RTK4 on jo, nyt ois tavoitteena tehdä niitä 95+ ratoja. Heh. Vaatii ehkä -pikkuisen-harjoitusta tämäkin, mutta tavoiteena siis on.
Muuten Budan kanssa ei ole kisa- tai treenitavoitteita, tärkeintä olisi, että se pysyisi kunnossa. 9 vuotta tulee kohta mittariin ja vaikka sen meinaa aina unohtaa, niin vanheneehan tuokin. Kun saatais elää taas kesä ilman kortisonia, niin oltais tosi happy! Viime kesähän oli moniin vuosiin ensimmäinen, kun selvittiin ilman muuta kortisonia kuin satunnaiset paikallissuihkeet. Sormet ristissä! Tällä hetkellä Budalla on ihana, paksu ja tuuhea turkki. Tämäkin poikkeaa edellistalvista, jolloin se on ollut näin alkuvuodesta ihan nakukalju.
No niin, pikakelauksella vuoden 2011 jälkimmäinen puolikas jotta päästään taas ajantasalle…
Heinäkuu
16.-17.7 Jankk järjesti toimintansa ensimmäistä kertaa luonnetestin. Santasillantien kentän alueelle tehtiin rata ja minä pääsin toimimaan sihteerinäkin. Todella hieno homma, pääsi tutustumaan koko luonnetestiin paljon paremmin kuin vain yleisönä tai oman koiran kanssa. Moni asia arvostelussa avautui ihan uudella tavalla.
23.7. saimme taas Christan meille kouluttamaan tokoa. Aivan huippua, jälleen kerran. Tosin aiheeksi muodostui tällä kertaa varsinaisen tokon sijaan lähinnä Janakkalan Herneenkasvattajayhdistyksen jäsenten nujertaminen… Siellä kaiveltiin useammankin pienen koiran nenästä sinne juurtuneita herneitä… Koulutus oli antoisa – tiukkaa asiaa, mutta myös naurua riitti. Pilke pääsi mukaan varapaikalta ja aiheena oli häiriönsieto. Sitä kiusattiin kaikenmaailman lentävillä nameilla ja häiriköivällä Christalla. Hyvin se alkoi pelittämään ja tajusi jutun juonen. Jotenkin näitä vaan ei osaa ihan ite tehdä tarpeeksi rohkeasti.
31.7. oli perinteinen hoffien toko Tervakoskella. Oli ilo olla siellä taas liikkurina. Tää on siis jo perinne, multa löytyy koko värisuora hoffi-addikti t-paitoja 🙂
Elokuu
4.8. oli vuorossa Puuhamaa – ilman koiria 🙂 Anne ja Ada tulivat Minnan, Marisan ja Chloen kanssa päiväretkelle Puuhamaahan. Aurinkoinen ja mukava päivä, tytöt jaksoivat viuhua laitteissa ja vesipuistossa, mammat lähinnä oleilivat – söivät eväitä ja juorusivat. Mukavaa. Ja jouluontaasjouluontaas – mä sain valtavan kassin joululahjuksia 🙂 Joulupukki oli unohtanut ne joulunaikaan Helsinkiin ja toimitus tapahtui nyt. Huippua, joulu monta kertaa vuodessa!
6.-7.8. järjestettiin Tahtitassujen koiratanssileiri Liedossa. Tällä kertaa ei ollut kouluttajina ulkomaan ihmeitä vaan ihan kotimaisin voimin mentiin. Oikein hyvin mentiin näinkin. Osallistuimme leirille sekä Budan että Pilken kanssa. Kaikennäköistä pientä tarttui mukaan molemmille. Mieleenpainui ainakin Sallan tanssiharkat ohjaajille 🙂 ja Johannan ideoita muutamista liikeyhdistelmistä otettiin heti käyttöön! Budan kanssa tällaiset treenitilanteet, jossa pitäisi toimia pienessä tilassa usean vieraan koiran kanssa, eivät ole niitä helpoimpia. Lähinnä meidän treenit olivat siis häiriönsietoa ja ”pysy tässä”- treenejä, mitään kovin vaikeaa tai uutta liikettä en sen kanssa edes halunnut lähteä tekemään. Samoin improvisointi Budan kanssa on hieman kaksipiippuinen juttu, ylipäätään ja varsinkin tällaisessa häiriössä. Nyt kun on rallynkin mukana tullut paljon uusia liikkeitä ja ohjauksia, mun huitomiset ovat hyvin epämääräisiä ilman että olen opettanut koiralle temppuja kunnolla. Kun B ei ole ihan varma mitä tehdään, se alkaa arpoa, himmata ja pahimmassa tapauksessa huutaa… Improvisoinnissa on se vaara, etten minäkään oikein tiedä mitä me ollaan tekemässä. Ja kuitenkin ois hyvä, että edes jompikumpi tietää… Eli käytännön treenit olivat meille vaikeita, mutta viikonlopun parasta antia oli tietenkin olla muiden koiratanssijoiden kanssa ja keskittyä vain tähän lajiin. Majoituimme isossa huvilassa ja ilahduttavin juttu oli se, että Buda oli tosi fiksusti vaikka joutui jakamaan tilan vieraiden koirien kanssa.
Leiriltä palattuamme aloimme katsoa Pilkettä sillä silmällä, että mitä jos sittenkin… Vaikka kasvattaja oli niin vakaasti sanonut, ettei astutus onnistunut, mitäs jos se kuitenkin on kantavana… No, eipä muuta kuin Helmeen tutkittavaksi
Kääk, siellä oli siis yksi iso pentu. Tässä ”vyötärökuvat” viikkoa ennen laskettua aikaa…
Pilken loppukesän planit menivät siis uusiksi, kaksi toko-koketta ja kaksi näyttelyä peruutettiin, sen sijaan äkkiä sopimaan miten synnytys hoituu. Pilke matkasikin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kasvattajan luokse ja siellä ajallaan (20.-21.8. yöllä) sitten synnytti pentunsa. Iso tyttö olisi ollut tulossa, mutta ikävä kyllä se syntyi kuoleena. Pilke palasi sitten nopeasti omaan kotiin toipumaan koettelemuksesta. Ja aika hurja koko tapahtuma sille oli ollutkin, kotiin tultuaan se olisi vain kaivautunut piiloon ”pesään” sänkyjen ja muiden alle ja raivoisasti puri kiinni, jos siihen yritti koskea. Huh. Se oli varmasti tapahtuneesta ihan sekaisin, hormonit myllersivät ja paikat kipeinä synnytyksestä ja maidon nousemisesta nisiin. Pilke käyttäytyi kuin villipeto. Pikkuhiljaa elämä kuitenkin taas palautui normaaliksi ja Pilke on oma itsensä. Ei ehkä kaikkein lällyteltävin, mutta oman tilanteensa herra (eli rouva) 🙂 Koira varmaan ei jää murehtimaan menneitä, me ihmiset vain olimme suruissamme kaikesta tapahtuneesta.
13.8. järjestettiin Janakkalassa koiratanssikisa. Osallistuin Budan kanssa tällä kertaa freestylen alokasluokkaan. Petronella oli valinnut meille musiikin ja tehnyt ohjelman. Cincinnati Dancing Pig – kumpaakohan meistä mahtoi ajatella biisiä valitessaan…? No, musa oli hyvä ja ohjelmastakin olisi pitänyt selviytyä. Mutta mutta, se kisakehässä oleminen. Huoh. Levykin jäi kertaalleen pykimään ja kun musiikki taas jatkui, en yhtään tiennyt missä kohdassa oltiin… No, jälkipolville ei tästäkään kisasta jäänyt mitään kerrottavaa, enpä taida edes viitsiä videota ladata.
20.8. oli taas Christan kurinpalautusta meille tokoilijoille. Tällä kertaa osallistui Buda näihin harkkoihin ja meidän harjoitteena oli -yllätys yllätys- häiriön sieto 🙂 Eli koira ei saa välittää ruokapurkeista, on ne sitten palkkapurkkeja tai houkutusansoja. Ohjaaja ei saa jäädä odottelemaan koiraa kun se himmaa! Siellä me marssittiin pitkin kenttää niin että hiki meinas tulla. ”Älä katso koiraa! Älä houkuttele! Älä jää odottelemaan! Anna mennä! Kävele reippaammin!” – onko koskaan aiemmin kuultu sellaista viisautta kuin että koiran tehtävä olisi olla aktiivinen ja hakea kontaktia ja pysyä mukana. Ja saada palkka sitten hyvästä työstä? Heh, no on kai…
Syyskuu
3.-4.9. piti Sanna Takkutukkien kasvattajapäiviä Sammatissa. Vaikkei Buda varsinainen Takkutukka olekaan, saimme myös osallistua. Nähtiin paljon mudeja, se on minusta aina yhtä hauskaa (Budasta ei niinkään) ja mudit paimensivat lampaita. Syötiin paljon herkkuja, muun muassa Haydenin valmistamaa maistuvaa lammaskeittoa. Nam. Kuvia löytyy vaikkapa Oona Mäen ottamina täältä , hienoja kuvia!
Buda ei paimentanut tälläkään kertaa. Se lähinnä keskittyi katsomaan ylenkatseella kaikkia muita ja istumaan mun -sylissä-,
13.9. suunnattiin Petronellan kanssa autonnokka kohti Järvenpäätä. Olimme varanneet Kainulaisen Katariinalta treenitunnin. Peellä ja Taikalla oli aiheena toko, me Budan kanssa haimme apua meidän motivaatio- vire- yms asioihin. Mietimme kisatilannetta, miksi silloin ei onnistu ja palkkaamisen vaikutusta vireeseen. Vettä satoi taivaan täydeltä, ei ollut ihan paras treenisää…
15.9. käytiin Hämeenlinnassa katsomassa herra Ilmarisen tarjoama kotimaisen uutuuselokuvan ”Syvälle salattu” ennakkonäytös. Olipa hauska pitkästä aikaa käydä oikein leffateatterissa. Herra Ilmarinen tarjoili myös hieman juomaa ja naposteltavaa. Vinkki: Kuohuviiniä ei kannata yrittää juoda pillillä, vaikka sellaiset vermeet olisivatkin tarjolla 😉
Rally-ryhmä kokoontui koko kesän ajan ahkerasti aina sunnuntai-iltaisin. Meidän rallyporukat ovat olleet parasta pitkään aikaan, treeneissä on aina ollut hauska käydä. Muutaman kerran järjestettiin vieraspaikkatreenitkin, mm Turengissa ja Tervakoskella. Ratatreenejä oli about kuukausittain. 16.9. oli treenit, joissa kokeilin vireennostona sitä, että jätimme Budan kanssa yhdessä palkkapurkin sinne kehän laidalle. Vireen se kyllä nostaa, mutta kun rallyssä on se käytösruutu heti rataosuuden perään, eikä välissä pääse palkkaamaan, mahtaako malttaa sitten olla siinä… Vaikeaa vaikeaa.
Muuten vaan syksyn aktiviteetteihin on kuulunut metsässä kulkeminen. On yhdistetty sieni- ja marjaretkiin myös koirien aktivointia ”pudotetun esineen” ym tavaroiden etsimisen kanssa. Riikka hukkasi puhelimensa kerran marjassa ollessaan. Se löytyi kylläkin ihan äänen ansiosta, kun putoamisalue oli jotakuinkin tiedossa ja puhelimessa oli vielä virtaa ja ääni päällä. Mutta ihan vastaisen varalle ois ihan hyvä kun koirat osaisivat etsiä juttuja. Kun se niiden mielestä vielä on tosi hauskaa!
Olen tehnyt Budalle tarkkuusetsintäruutuja ja esineinä ovat olleet nahkasuikale, puutappi, metallinen kärrypantti ja muovinen lelufiguuri. Joka kerta (no ainakin useimmin) ovat esineet tulleet järjestyksessä nahka, metalli, muovi ja puutappi. Miksiköhän? Nahka ehkä tuoksuu eniten, mutta luulisi metalliin esimerkiksi hajun jäävän huonoimmin ja se olisi ikävin ottaa suuhun… No, mudin aivoituksia voi monesti muulloinkin ihmetellä.
Pudotettua esinettä olen tehnyt tyyliin ”niin kuin marjastaja voisi kiemurrella metsässä”. Se on ollut hauskaa seurattavaa kun koira menee kiharaa. Pieni ongelma esiintyi kun esine oli pieni ja kuopassa, B meni siitä yli enkä tiedä oisko se autolle asti jäljestänyt kun oli varma, että jossain se on. Kutsuin pois kun oli mennyt ”liian” pitkälle ja ajattelin, että täytyy miettiä asiaa ensi kesänä…
Sellainenkin asia on tullut mieleen metsissä kulkiessani, että on se jännä miten eri asiat ovat hyviä tai huonoja, riippuen miltä kantilta niitä katsoo. Aikoinaan oli tosi raivostuttavaa kun Buda hakutreeneissä ei juossut pistoille ryteiköt ryskyen kuten treenikaverit, vaan mieluummin etsi jonkun kivan polun, jota pitkin oli helpompi kulkea. Ja kuinka monta kertaa olenkaan toivonut myös, että se leikkisi haukkumatta… Nyt kun olen innostunut etsimään uusia reittejä tuolla umpimetsissä, kuinka kätevää onkaan kun Buda löytää hyvät polut ja metsäkoneen urat! Kun mennään hakkuuaukiolla tai ryteikössä, kannattaa vaan tarkkailla milloin kojootti alkaa kulkea suoraviivaisesti! Sama kun ollaan oltu kolmistaan minä, Buda ja Pilke tuolla missä hyvinkin liikkuu hirviä, peuroja ja muita metsäneläimiä – kuinka hyvä on, että Buda ja Pilke aina välillä ottavat leikkisession ja Buda mölisee siinä. Eipä olla törmätty kertaakaan keneenkään metsänelävään 🙂
Lokakuu
Syyskuussa kerhomme sai uskomattoman ja yllättävän tarjouksen vuokrata halli talveksi Turengista. Ja minkälainen halli – uusi, lämmin, hieno… Kallishan se on, mutta kyllä talvi ilman hallitreenausmahdollisuutta olisi ollut aika ankea. Ryhmät alkoivat pyöriä täysipainoisesti ja meidän päivä on ollut sunnuntai – rallya ja koiratanssia, siitä on sunnuntai-illat tehty.
Puuhamaan vintille levitimme matot myös tälle talvelle ja ollaan omalla pienellä kokoonpanolla sielläkin päästy aloittelemaan treenejä.
8.10 oli Kennelliiton valtakunnallinen liikkeenohjaajien koulutuspäivä Hiidenhelmessä Punkalaitumella. Sinne osallistuimme Koskelan Pirjon kanssa. Tällä kertaa ei ollut mitään suurempia uusia asioita. Tarkennettiin lähinnä joitain käytäntöjä jotta liikkeenohjaus olisi samanlaista koko maassa. Mukava päivä.
9.10. oltiin turisteina katsomassa koiratanssikisoja Tampereella. Kyllä vaan sai taas ihailla hyviä suorituksia, taso nousee koko ajan. Ja koko ajan tulee lisää uusia koirakoita, hyvä hyvä.
11.10. olimme taas Peen ja Taikan kanssa treenaamassa Katariina Koon ohjauksessa, nyt Hyvinkään koiraurhiksella. Pee ja Taika teki tokoa ja meillä Buun kanssa oli tällä kertaa pieni rally-rata, jota suoritimme. Suhteellisen hyvässä vireessä se onnistui, vieraassa paikassa. Teemaan taisi sisältyä peruuttamisen harjoittelu ainakin. Ei muista.
15.10. oli koiratanssin tuomaripäivät Tampereella. Hmmm, melkoisen tyhjin käsin sieltä vaan joutui palaamaan. Kovin on minulla epävarma olo koko tuomaroinnista, pöh.
21.10. oli ensimmäiset valtakunnalliset Verhoilualan messut Majvikissä Kirkkonummella. Höhöö, meitsi voitti lahjakortin Siljalle! Keväällä tai kesällä siis joko Viroon tai Ruotsiin… Mitäköhän koirahappeningejä ois tarjolla naapurimaissa…? 🙂
23.10. oli rally-tokokisa Veikkolassa. Reissuun lähdettiin Budan kanssa, ajatuksella: reipas suoritus tapahtui mitä tahansa, enkä uusi mitään liikkeitä. No, rata oli hyvä, pisteet eivät tosin riittäneet tulokseen, mutta JES, hyvä fiilis kun koira ei laahannut. Videossa tekstit eli kootut selitykset:
Marraskuu
5.11. rallykisat Nastolassa. Buda osallistui MAL-luokkaan, tällä kertaa hyväksytty tulos, mutta huonompi fiilis kuin edellisessä kisassa. Samat virheet – puolen vaihto edessä taas kiepin kanssa ja käytösruudussa se kesti seisomassa tällä kertaa 2,50 min (3,oo pitäis). Merkkiä radalla ei ollut. Tätä ennen Buda oli kehittänyt itselleen kummallisen ”pelkään piippaavia ääniä”-paniikin meidän omassa hallissa. Tätä asiaa minä tietenkin hermoilin eikä se ainakaan parantanut meidän suoritusta…
Pilke osallistui VOI-luokkaan. Hirveästi sitä kiinnosti kaikki radan ulkopuolinen ja tulokseksi tuli hylkäys kun se kävi yhdessä täyskäännöksessä kehänauhan ulkopuolella.
15.11. meillä oli taas Katarina Koo -treenit Hyvinkäällä. Nyt oli teemana seuraaminen ja miten kisasuorituksen saisi alusta alkaen sujumaan paremmin. Meillä kun usein tuntuu olevan niin, että alku on kovin tahmea ja suoritus paranee sitten loppua kohden. Alkurutiineja harjoiteltiin. Muun muassa voisiko ”tokomainen” seuraamissessio juuri ennen kehää olla hyvä?Harjoittelimme myös erinäköisten merkkien löytämistä.
20.11. järjestettiin Jankk:n tokokoe. Harmillisesti meidän treenihalli on juuri pikkuisen liian lyhyt, ettei saada sinne voi- ja evl-luokkia mahtumaan. Pidettiin sitten vain alokas- ja avoimenluokan kokeet. Pilke olisi ollut iskussaan, mutta Riikalla sattui juuri samalle viikonlopulle työreissu. Harmi, se ois ollut varma ykkönen just nyt 😀 Pilke ja Riikka ovat syksyn käyneet Erjan tokoryhmässä ja Erjakin oli kehunut Pilkettä nokkelaksi koiraksi, joka oivaltaa nopeasti asioita. No, mehän se kyllä tiedetään jo 🙂
26.11. Rally-Tokon SM-kilpailut Hyvinkäällä. Voi huoh. Voiko tämän aiheen vain sivuuttaa… Noh, siis. Jankk:lla oli kolme joukkuetta kisassa mukana ja meillä oli valtavan mukava kisapäivä! Yhteishenkeä luotiin ruutukuoseilla ja yhteisillä picnic-eväillä. Huikean hauskaa ja hyvä porukka! Mut mut. Kivaa oli, mutta jos ei halua voittaa luokkaansa niin kannattaa viimeisellä kyltillä hihkaista ”otan uusiksi” kun on jo aiemmin radalla uusinut kaksi kertaa. Erittäin fiksua. Eli Marin ja Budan tulos MAL-radalta ”HYL”. Jos oisin ottanut vaan virhepisteet (vaikka ois saatu -10), oltais me voitettu luokkamme. Mutta ei. Ei päästy sitten sinne varsinaiselle yksilö-SM-radallekaan. Hmmph, se siitä.
No oltiin me Tuomarin Suosikki sitten kuitenkin 🙂
Riikka ja Pilke tekivät hyvän radan, hyväksytty tulos 82 p, 3.sija ja Tuomarin Suosikkeja hekin!
He lunastivat siis paikkansa myös radalle, jolla ratkottiin henkilökohtainen mestaruus. Kisaan pääsi parhaat MAL-, VOI- ja AVO-luokista. Radan tuomaroi Liljan Tiinan ja se oli aika haastava. Kisa luonnollisesti käytiin päivän päätteeksi ja koirat olivat aika väsyneitä jo siinä vaiheessa. Vähän meni hulinaksi.
Joulukuu
10.12 järjestettiin Jankk:ssa rally-tokokisa. Pekkalan Anna oli taas tehnyt mukavat radat ja Budan kanssa saatiin kolmas hyväksytty tulos mestariluokasta. Buda saa siis käyttää nimensä edessä epävirallista titteliä RTK4 :). Radalta saatiin seitsemän -1 pisteen virhettä eli aika paljon epätarkkuutta kaiken kaikkiaan, huolimatonta… Mutta hei! Ensimmäistä kertaa kisaradalla löytyi mekki, wwohaaaa! (No meni siitäkin se -1 kun suuntasin Budaa niin kauan, mutta se oli ihan harkittua.) Nyt voisi vielä metsästellä yli 95p tuloksia niin voisi saavuttaa epävirallisen Rally-valionarvon 🙂 Rally on meidän osalta tosin taas hetken tauolla ja katsellaan maailmaa välillä koiratanssin vinkkelistäkin.
Riikka ja Pilke starttasivat VOI-luokassa. Pisteet eivät riittäneet hyväksyttyyn tulokseen (55/100).
Anna oli aikas tiukkana arvostelussaan (hyvä niin) ja kahdeksasta voittajaluokassa startanneesta vain yksi sai hyväksytyn tuloksen. Ja se luokan voittaja olikin mudi Vinski ja ohjastajansa Sari, onnea! Vinski sai myös tittelin RTK3.
Koirien paras joululahja oli Vaskion Annelta saadut, Ilkan itse savustamat luut. Voi että, koirilla oli todella -joulu-!
Joulun tunnelmia
Tytöt kuulemma poseeraa aina näin…
Suvun nutturapäät
”Moi! Mä oon Pilke. Mä oon ihan pieni ja sievä. Voisiksä antaa mulle jotain herkkuja? Tällai kun mä istun, niin mä kyl aina saan.”
Kuopukselle eväät mukaan. Kuopuksen ilmeestä päätellen myös elämänohjeita… vai?
Hih. Kun ei me olla jaksettu treenata mitään ”oikeeta”, täytyy hämätä ja kehuskella hömppätieteiden saavutuksilla… Buda erottaa mun kengistä pelkällä sanalla ”lenkkarit” ja ”tossut”. No, en voi vannoa että satavarmasti, mutta viikon ajan se on tuonut mulle pyydetyt jalkineet – ja huom!, vain ne pyydetyt. Mä olen keittiössä ja se hakee ne eteisestä, joten en edes voi huomaamattani auttaa. Lenkkarit on beiget kesälenkkarit ja tossut on harmaat crocksit. Ja se myös tuo samaa laatua olevan parin nykyisin 😉
Tänään tein Budalle ”kömpelön emännän pudottaman esineen” noudon metsässä. Aiemmin esine on ollut hyvin erottuva (kirkasvärinen lapanen tms) ja nyt pudotin pienen muovisen sytkärin. No, kun kerran vaikeuttaa esinettä, niin eikö silloin pidä vaikeuttaa myös samalla kertaa kaikkea muutakin? Eh. Matkasta tuli noin 60m pitkä kun siihen välille osui orava, joka Budan piti käydä haukkumassa puuhun. En viitsinyt ihan siitä heti lähettää noutoon niin marssin vähän pidemmälle. Polku kiemurteli ja siinä oli kaksi puunrunkoa, toinen ylitettävä ja toinen alitettava, kalliota ja korkeuseroja… Lähetin Budan matkaan ja se lähti innokkaasti, hyvällä vauhdilla ja määrätietoisesti. ”Oravapuun” kohdalla vain pieni vilkaisu sivulle. Se hävisi mun näkyvistä ja palasi aika nopeasti, hyvällä vauhdilla ja itsevarman näköisenä. Ja höh, suu tyhjänä. Lähetin sen uudelleen ja se lähti taas hyvällä vauhdilla, eteni näkyvissä olevan puunrungon luo (n 20 metrissä) ja lähtikin tulemaan takaisin. Mä olin jo vähän pettynyt, että voivoi se ei ymmärrä etsiä sitä esinettä tarpeeksi kaukaa, pöh. Mutta, se tuli itsevarmana mun luo ja kappas, sillähän oli se sytkäri suussaan! Oli ressu tiputtanut sen sitä puunrunkoa ylittäessään 🙂 (Oliko se sitten niin toheissaan, ettei ollut edes huomannut sen pudonneen…) Mutta hienosti se oli siis edennyt noin pitkälle ja löytänyt pienen ”vaikean” esineen. Ja se oli se pääasia. Hauskaa.
Tanssitreenit, ööö. Meillä on hei musiikki ja Peen tekemä ohjelmarunko. Mutta kuka vielä treenais… Ehkä me sitten huomenna…
Buda seuraa muotia ja siirtyi trendikkäästi saksilla sabotoitujen sporttikoirien lukuisaan joukkoon…
Minnalta ohennussakset lainaan ja nips naps, huitulat veks. Kyllä nämä pikalaihdutuskuurit ovat tehokkaita 😉
Ja sitten äkkiä saksien palautus, ettei ota ”vielä vähän. ja tosta vähän. ja vielä tosta”. Jäihän sinne vähän pykäliä, mutta kun tuo on niin kiharaa… Pohjavilla siis rapisee ihan itsellään, kammalla saa isoja tukkoja irti päivittäin, saksilla sitten ne päälliskarvahuitulat pois mahan alta, kaulasta/pepun päältä ja housuista vähän ohuemmaksi ja lyhyemmäksi.
Rämsälän elämää 
