Koiratanssia, kisakehän ulkopuolella :)

Koiratanssiakin on harrasteltu, kisakehän ulkopuolella tosin… Tuomarointitehtäviä on ollut ainakin 14.8. Janakkalassa, 9.9. Veikkolassa ja 20.10. Joensuussa. Toivottavasti olen osannut jotenkin loogisesti arvosteluissani tuoda esiin sen, mitä minä arvostan hyvässä esityksessä ja pystynyt tulkitsemaan sääntöjä niin kuin se on tarkoitus ollut. Noin niin kuin yleisellä tasolla voi sanoa, että hyvä koiratanssiesitys on kokonaisuus – osiensa summa, jota ei voi matemaattisesti tai absoluuttisen analyyttisesti edes määritellä. Säännöt ja yhteiset ohjeet on, mutta kyllä se on jokaisen omassa mielessä loppujen lopuksi, mistä kukakin tykkää ja mitä näkee. Mutta tämä kuuluu lajin luonteeseen ja se on hyväksyttävä.

Tahtitassut järjestivät taas koulutusviikonlopun Liedossa 18.-19.8. Tänä vuonna kouluttajina olivat Lesley Neville ja Jackie de Jong Englannista. Wau, huikean hyvä viikonloppu! Olin mukana kuunteluoppilaana, molemmat koirat häkkieläiminä mukana. Olin lähtenyt liikkeelle hyvin hyvin skeptisenä. En erityisemmin pitänyt pari vuotta sitten kouluttamassa olleista englantilaisleideistä, lisäksi Praha oli alkanut räyhätä todella rankasti kaikille vieraille koirille esim. meidän omalla koulutuskentällä. Ajattelin, että mikäli pentu ei osaa käyttäytyä, lähden kesken pois… Mutta mitä vielä, se käyttäytyi melkein asiallisesti molempina päivinä. Kouluttajat kävivät mudia ihmettelemässä, eivät olleet törmänneet rotuun aiemmin. Ruokatunnit käytin hyväkseni ja kävin sen kanssa leikkimässä ”areenalla”. Hyvä että lähdettiin, oli kivaa!

IMG_2094

Kiva oli myös nähdä vanhoja tuttuja 🙂
Minna ja Viira Minna ja Viira

IMG_2089 Lesley, Katja ja Nevada

Shapingia, ajoitusta, vahvistetiheyttä harjoiteltiin myös ilman koiria 🙂

IMG_2097

Siskoksilla ainakin oli hauskaa…
IMG_2101

IMG_2102

IMG_2103

Koreografian suunnittelua
IMG_2106

Kouluttajilla oli aivan älyttömästi kokemusta ja näkemystä, varsinkin koreografian puolella oli ällistyttävää, miten uusia ideoita ja ehdotuksia tuli kuin kaupan hyllyltä! Ja rouvat olivat myös erittäin hauskoja ja sympaattisia ihmisiä. Tyytyväisenä viikonlopusta kotiuduttiin, mukana paljon hyvää mieltä, muutama koulutusvinkki taskussa ja vähän intoa treenaamiseenkin (tosin se into kesti kahdet positiotreenit, mutta kuitenkin ;))

Veikkolan kisoista on tänne ikuistettava Katjan askartelema tuomarilahja, oli niin hauska 🙂

Lahjarasia herkkuja täynnä
IMG_2160

”Täällä asuu mudi!”
IMG_2164

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: